sunnuntai 23. marraskuuta 2014

Summer holiday!

Moi!

Perjantaina oli viimeinen koe ja mulla alkoi vihdoin kesäloma! Tuntuu tosi oudolta, että on kesäloma, mutta kaupat on täynnä kaikenlaista joulukrääsää :D

Tällä kertaa mulla ei ole kuvia, koska kirjoittelen puhelimella. Mulla tosiaan loppu koneesta netti, jota aattelin ostaa seuraavan kerran vasta Kapkaupungin reissun jälkeen :)
Torstaina on siis lähtö Pretoriaan ja perjantaina viideltä aamulla kohti Kapkaupunkia! Sieltä tuun sitten parin viikon päästä,  oon kaksi päivää kotona ja sitten onkin lähtö Durbaniin.
Tänään mennään host-äidin kanssa ostaan mulle kaikki tarvittava reissua varten :)

Ei mulla oikeastaan ole mitään muuta kerrottavaa tällä kertaa, halusin vaan kertoa mun suunnitelmista ja ettei tänne luultavasti tuu postauksia vähään aikaan. Postailen todennäköisesti seuraavan kerran sitten Durbanista! :)

-Anna

sunnuntai 16. marraskuuta 2014

Viikonlopun kuvapläjäys

Moi taas!

Mulla ei ollut perjantaina koetta, joten mulla oli vapaapäivä. Vietin siis rauhallisen aamun kotona ja sen jälkeen haettiin host-äidin kanssa muut sisarukset koulusta ja ajettiin yhden kaverin luokse. Jäätiin siis host-siskon kanssa sinne yöksi. Illalla käytiin ”youth”issa, joka on siis kirkolla järjestettyä ohjelmaa nuorille. En ollut aikaisemmin käynyt, mutta oli siellä ihan kivaa, vaikka aluksi vähän epäilyttikin. Vietettiin siellä muutama tunti ja illalla vielä katsottiin kauhuleffaa.

Noiden kahden päivän aikana kierrettiin golfkärryillä tai -autolla, miksi sitä sanotaankaan, sitä asuinaluetta. Kyseessä oli siis sama kaveri ja asuinalue, mistä aiemminkin oon kertonut. Tällä kertaa otin kameran mukaan ja räpsin muutamia kuvia. Tällä asuinalueella on siis todella hienoja ja isoja taloja ja siellä on myös sisällä golfkenttä. Siellä voi ajella pieniä teitä niillä golfkärryillä, jonka kyydistä muuten myös tipahdin, ilmeisesti sadannen päivän kunniaksi.. :D

Viikonlopusta on siis selvitty melkein ehjin nahoin... Tänään mennään vielä lounaalle isovanhempien luokse ja sen jälkeen kirkkoon. Huomenna mulla ei ole kokeita, joten saan jäädä kotiin lukemaan tuleviin kokeisiin. Ensiviikolla mulla on vielä englannin, matikan ja kolme biologian koetta, sitten alkaa ansaittu kesäloma! Tässäpä siis niitä kuvia :)

DSC_0103
DSC_0069
DSC_0141
DSC_0138
DSC_0068
DSC_0150
DSC_0157
DSC_0158
DSC_0133
DSC_0127
DSC_0114
DSC_0099
DSC_0074

Mukavaa alkavaa viikkoa kaikille :)

-Anna

tiistai 11. marraskuuta 2014

Etelä-Afrikkalainen koulu

Moikka!

Oon käynyt Etelä-Afrikkalaista koulua nyt kolme kuukautta, ja kuten arvata saattaa, eroja Suomalaiseen kouluun löytyy aika paljon.. Eroja on varmasti myös Etelä-Afrikkalaisten koulujen välillä, mutta nyt puhun meidän koulusta, koska se on ainoa, mistä mulla on kokemusta :D
Meidän koulussa pakollisia aineita ovat maths tai Maths literature joka on huomattavasti yksinkertaisempaa, life orientation, English ja Afrikaans. Lisäksi pitää valita kolme ainetta, mitkä ovat mulla life science, tourism ja computer application technology. Meidän koulussa ei ole kovin monia aineita valittavana, toisin kuin Suomen lukioissa.

Mun luokka-aste on siis gr.10, eli vastaa Suomalaisen lukion ensimmäistä. Oon siis vuotta nuorempien kanssa, enkä oikeastaan tiedä miksi, mutta kun kysyin mun host-äidiltä, hän epäili, että gr.11 on jo aika haastava ja sillon valmistaudutaan viimeiseen kouluvuoteen, joten ehkä koululla ajateltiin että se olisi mulle helpompaa. Kesäloman jälkeen oon siis gr.11.  Joo tosiaan, gr.12 on siis viimeinen luokka-aste, muistaakseni koulunkäynti on pakollista siihen asti kunnes on 16, mutta siitä en oo ihan varma.

koulu

Koulu alkaa joka aamu 7.20 ja loppuu 13.40. Perjantaisin koulu loppuu jo 13.00. Koulupäivä on siis aika lyhyt. Taukoja päivän aikana ei ole kuin yksi. Se on siis ruokatauko ja kestää noin 30-40 minuuttia. Kouluvuosi jakautuu neljään jaksoon, mutta jaksot eivät ole samanmittaisia keskenään, esimerkiksi kolmas jakso oli ilmeisesti yli kaksi kuukautta ja viimeinen periaatteessa vaan kolme viikkoa + kolme koeviikkoa.. Kouluviikko on viisipäiväinen, mutta lukujärjestyksessä on kuusi päivää. Siinä onkin aina viikonlopun jälkeen miettimistä, mikä päivä oli viimeksi.. Koulupäivän aikana on 8 periodia ja neljännen periodin jälkeen on tauko.

Täällä oppitunnille ei ole ilmeisesti määrätty mitään tiettyä aikaa, vaan kellon soidessa vaihtuu tunti. Yleensä kuitenkin 35-40 min. Aamuisin on aina aamunavaus joka on yleensä pihalla, mutta joskus maanantaisin ja perjantaisin salissa. Jos aamunavaus pidetään salissa, aluksi lauletaan lauluja, (jotka on aina uskonnollisia) sitten kuunnellaan mitä tiedotusasioita opettajilla tai joillakin oppilailla on. Opettajat kertoo ja palkitsee oppilaita urheilusuorituksista ja aina myös rukoillaan. Useimmiten kaikki on afrikaansiksi, joten mulla ei oo hirveesti tietoa, mistä siellä puhutaan tai rukoillaan. Aamunavauksen jälkeen on "register" -tunti, jossa "luokanvalvoja" listaa poissaolijat ja jakaa joitakin lappusia, kuten koulumaksuja tai koeviikon lukujärjestyksiä.. Joskus se kestää 10 minuuttia, joskus puoli tuntia. Jos se on lyhyt, silloin ensimmäinen periodi on pitkä. Mulla ei oo hajuakaan, miten tuntien pituudet määräytyy, mutta kaikki vaan uskollisesti kuuntelee kellonsoittoa..

Koulu2

Koulu on siis aina maksullinen, vaikka koulunkäynti onkin pakollista. En tiedä kuinka suuria summia koulumaksut ovat, mutta puhutaan ilmeisesti kuitenkin sadoista euroista. Vaihtelee ilmeisesti koulusta riippuen, ja yksityiskoulut ovat vieläkin kalliimpia. Koulussa jopa lokerosta, jossa voi säilyttää kirjoja, pitää maksaa. Hinta on noin 20-30 euroa vuodessa.

Taukokaan ei ole aina samanmittainen, ja se vasta ärsyttävää onkin jos se on niin lyhkäinen, ettei ehdi syödä kunnolla. Täällä ei ole siis kouluruokaa, vaan pitää ottaa omat eväät tai ostaa jotain koulun "cafe"sta sieltä saa hamppareita ja ranskiksia ja muita epäterveellisiä vaihtoehtoja, mutta Suomen hintatasoon nähden tosi halvalla. Cafe on auki koko koulupäivän ja jos tunti on peruttu, oppilaat menevät yleensä sinne. Myös oppilaat, jotka ei jaksa/halua mennä tunnille on yleensä siellä. Koulussa opettajat antavat jotain negatiivisia pisteitä oppilaille huonosta käytöksestä, positiivisia hyvästä, Tietystä määrästä negatiivisia pisteitä seuraa jälki-istuntoa.

Koulu3

Oppilaat ovat myös valinneet vanhemmista oppilaista "leaderit" jotka ns. huolehtii järjestyksestä ja pitää oppilaita kurissa. Myös leaderit voi antaa niitä negatiivisia pisteitä. Leaderit järjestävät myös koulun tapahtumia, esimerkiksi muutama viikko sitten Colour festival ja Ice Bucket Challenge.

Suomessa ei ole koulupukuja (onneksi), mutta kieltämättä on helpompaa, kun ei tarvitse aamulla miettiä mitä pukee päälle. Koulupuku on kuitenkin välillä tosi kylmä, ja välillä tosi kuuma, eikä siihen oikein voi vaikuttaa. Koulupukuun kuuluu pitkät housut, kauluspaita, kravatti, neulepusero, neuleliivi ja bleiseri kengät ja sukat. Tytöillä lisäsi on hame (jotka oikeasti on shortsit, mutta laskokset tekevät siitä hameennäköisen..) ja pojilla on shortsit. Kesäkaudella pojat voivat käyttää pelkästään paitaa ilman liiviä tai neuletta, tytöillä pitää aina olla jompikumpi. Yleensä joka toinen torstai on ”tarkistus” jolloin siis tarkistetaan, että kynnet eivät ole liian pitkät, hiukset ovat asianmukaisesti ja koulupuku on muuten siisti. Hiukset pitää olla siis kiinni ja "hiuskoristeet" saavat olla mustia, ruskeita sinisiä tai keltaisia. Meikkaaminen on myös kiellettyä. Kerran ns. luokanvalvoja tarkisti, että kaikilla on koulupukuun kuuluvat sukat, eikä jotkin muut. Jos oli väärät sukat, opettaja antoi negatiivisiä pisteitä... Ja niin, leadereillä on keltaiset paidat, kun muilla oppilailla on siniset. Muutenkin oppilaat keräävät pinssejä ja erilaisia ansiomerkkejä muun muassa urheilusuorituksista ja kiinnittävät ne sitten koulupukuun.

koulupuku

Mun koulussa on noin 2000 oppilasta, mutta tuo määrä ei todellakaan tunnu noin suurelta. Koulualue on aitojen sisällä ja ilmeisesti päivän aikana ulos pääsee vain yhdestä portista. Koulualueella on rugby-kenttä ja lisäksi pienempiä kenttiä, kuten koripallo- ja tenniskenttiä.
Kouluun kuuluu urheiluharrastukset, joita ovat muun muassa rugby, (joka on vain pojille), jalkapallo, kriketti, hockey, netball, tennis, yleisurheilu ja shooting. Kesän jälkeen haluaisin aloittaa jonkin lajin, mutta katsotaan nyt.



Pyysin aiemmin kysymyksiä mun kouluun liittyen:

Miten opettajat suhtautuu suhun? No, kaikki opettajat on suhtautunut muhun tosi hyvin. Kaikki opettajat ei kuitenkaan ymmärrä sitä etten oikeasti ymmärrä afrikaansia :D Mun tourism-opettaja puhuu suurimmaksi osaksi afrikaansia tunneilla, joten siellä en oikein pysy perässä. Kuitenkin osa opettajista on mulle tosi mukavia, ja antaa mun tehä hommia omaan tahtiin, eikä sillä oo aina niin väliä vaikken saisikaan kaikkea tehtyä.

Odotetaanko sinulta yhtä hyvää menestystä kuin muilta oppilailta? Ei odoteta. Yksi koulun opettajista oli sanonut mun host-äidille että ei haittaa vaikken pääsisi kokeista läpi. Mun kuitenki pitää tehdä läksyt ja muut tehtävät sekä osallistua kokeisiin. Afikaansissa mun ei tarvitse tehdä mitään.


Tuntuuko koulu rennomalta vai rankemmalta kuin Suomessa? Mulle tämä olisi tosi rankkaa mun kielitaidon takia, jos mun pitäisi saada hyviä arvosanoja, mutta kyllä tämä paljon rennommalta muuten tuntuu. Ei näiden tarvitse tehdä montaa tuntia läksyjä, koulupäivät ovat aika lyhyitä, eikä läksyjä anneta kovin paljoa. Yllätyin, että matematiikka on oikeastaan aika samantasoista kuin pitkä matikka suomessa. Vaihdoin sen heti ensimmäisen tunnin jälkeen helpompaan, joka taas on oikeasti tosi helppoa. 

Saitko nopeesti kavereita koulusta? En. Ajattelin ennen kun lähdin vaihtoon, että ei vaihtarin oo vaikeaa saada kavereita. Aluksi monet oli tosi kiinnostuneita, mutta en kuitenkaan saanut niistä hyviä kavereita, mun kaverit ovat oikeastaan eri luokilla kuin minä, ja melkein kaikki afrikaansinkielisiä.

Eipä mulla taida olla enempää kerrottavaa, joten toivottavasti saitte edes jonkinlaisen kuvan Etelä-Afrikkalaisesta koulusta. Varmasti unohdin sanoa jotakin, mutta jos tulee mieleen kysymyksiä, niin vastailen niihin mielelläni :)


-Anna

maanantai 10. marraskuuta 2014

Three months

Moikka!

Muutama päivä sitten eli 7.11 tuli mun saapumisesta kuluneeksi tasan kolme kuukautta.
Kolme kuukautta kuulostaa pitkältä ajalta. Aika on kulunut suhteellisen nopeasti ja rehellisesti sanottuna en olisi ensimmäisinä viikkoina uskonut, että oon täällä vielä kolmen kuukauden päästä. En missään vaiheessa oo ollu lähtemässä takaisin Suomeen, mutta kaikki tuntui alussa niin kaukaiselta.

Oon tottunut joihinkin asioihin, joihinkin en. Joistakin tavoista on tullut rutiineja ja on joitakin tapoja, mitkä haluaisin säilyttää myös Suomessa. Uskonnon "paljouteen" en oo tottunut, mutta siitä myöhemmin lisää. Jos on kysymyksiä uskontoon liittyen, tai no mihin vaan, niin niitä voi heittää tuonne kommentteihin :)

DSC_0013

Oon tottunut jo vasemmanpuoleiseen liikenteeseen, enkä yritä enää mennä kuskin paikalle istumaan. Tien ylittäminen tuntuu vieläkin vaikelta, ja pitää miettiä tarkkaan kumpaan suuntaan katson.. Välillä pitää miettiä, että eikö liikenne olekaan Suomessa samansuuntainen kuin täällä..
Koulupukuihin myös tottuu, mutta se ei poista sitä tosiasiaa, että se on kuuma ja kävelen ympäriinsä naama punaisena.

Tuntuu, että mun enkkukin sujuu jo paremmin. Ainakin ymmärrän paljon paremmin ja mun host-äitikin sanoi, että mun enkku on kehittynyt. Oon joskus kuullut, että vaihto-oppilaat puhuvat sujuvaa kieltä kolmen kuukauden jälkeen, mutta mun kohdalla se ei oo ihan toteutunut. Luulen, että kielenoppimista vaikeuttaa se, että suurin osa ihmisistä mun ympärillä puhuu afrikaanssia, jolloin en voi ottaa osaa keskusteluihin. Mulla on kuitenkin vielä seitsemän kuukautta aikaa oppia, joten en oo vielä huolissani :D

DSC_0037
Aamuisin on ihana herätä, kun jo viiden jälkeen on valoisaa ja lämmintä. Iltapäivisin tulee ukkoskuuroja ja kunnon sateita... Välillä lähtee sähköt. :D

Mulla on tulossa kesälomalla ihan erilaisia kokemuksia, mitä täällä tähän mennessä. Tähän asti elämä täällä on ollut lähinnä koulunkäyntiä, braita ja kirkossa käymistä. Vielä en oo päässyt matkustelemaan, mutta kesälomalla sitten senkin edestä. Aluksi lähden muiden YFU-vaihtareiden kanssa Cape Tourille, joka on 12 päivän mittainen reissu. Mennään siis bussilla Kap kaupunkiin ja matkalla sinne ja paikan päällä on erilaisia aktiviteettejä ja ohjelmaa. Sen reissun jälkeen lähdetään sukulaisten luokse Durbaniin mun Host-sisarusten kanssa. Parin viikon päästä Host-vanhemmat,-isovanhemmat ja muut sukulaiset tulevat myös ja vietetään joulu siellä.

Ohjelmaa on siis tiedossa, ja kesäloman loppuessa oon ollut täällä jo viisi kuukautta... Yritän nyt postailla vähän tiheämmin, ja ajattelin kirjoitella muutamista aiheista tässä lähiaikoina :)

Ei mulla muuta

- Anna

perjantai 31. lokakuuta 2014

Colour Festival

Moikka!

Maanantaina meillä alkaa kokeet, joten tänään ei ollut normaalia koulua, vaan joku tyyppi tuli luennoimaan meille ja sen jälkeen oli colour festival, johon sitten myös osallistuin. Eipä mulla taida olla siitä muuta sanottavaa kuin, että oli tosi hauskaa, vaikka se värijauhe ei maistunu, eikä tuntunu silmissä kovin hyvältä... :D Tässä nyt kuitenkin muutama kuva, mitä yks mun kaveri otti :)

IMG_3637

IMG_3637

IMG_3642

IMG_3640

IMG_3672

-Anna

keskiviikko 29. lokakuuta 2014

Ice Bucket challenge, Ice skating and parties

Moikka!

Taas on vierähtäny aikaa mun edellisestä postauksesta, mutta oikeastaan mitään kummallista ei oo tapahtunutkaan. Nyt mulla ei taida olla mitään kuvia tähän, mutta lähiaikoina on tulossa vähän pidempää postausta, missä kerron vähän Etelä-Afrikkalaisesta koulusta. Eli jos on joitaki kysymyksiä mun kouluun liittyen, niin niitä voi pistää kommentteihin :)

Nyt kuitenki vähän viime viikoista...

Pari viikkoa sitten mun yks vaitarikaveri kutsu mut sen synttäreille yhteen naapurikaupunkiin. Mentiin sitte yhdessä mun host-siskon kanssa sinne ja oli kyllä mukavaa! Meillä oli erilaisia pelejä, joita synttärisankarin host-vanhemmat oli järjestänyt. Yks tehtävistä oli saada puraistua narulla kattoon kiinnitetystä omenasta pala ilman käsiä ( jossa muuten onnistuin) :D Niillä oli pihalla semmonen vähän niinkuin vesiliukumäki, joka oli aika mukava kun oli niin kuumaa. Paloin muuten ensimmäisen kerran, Afrikassa aurinko on aika kuuma..

Viime torstaina meillä oli koulussa Ice bucket challenge. Suuri osa koulun oppilaista seisoi semmoisella aukiolla, ja sitte meidän päälle suihkutettiin vesiletkuilla ja kaadettiin sankoilla vettä päälle :D Jäitä ei tosin ollu, mutta ehkä sillä ei oo nii väliä. Toinen koulu siis haastoi meidän koulun, ja luultavasti youtubeen ilmestyy video meidän suorituksesta jossain vaiheessa, mutta vielä en oo sitä löytäny.

Viime viikonloppuna mentiin jonku kirkon nuortenryhmän (jos sitä siksi voi sanoa :D) mukana luistelemaan. Voin sanoa ettei oo koskaan pelottanu muiden puolesta niin paljon. Useita kymmeniä ihmisiä, joista suurin osa ei oo aikaisemmin luistellu, luistelee pienellä kentällä, ja koko ajan joku kaatuilee. Kellään ei ollu edes kypärää päässä :D Mutta olihan sitä ihan hauskaa seurata...

Samaisena viikonloppuna mentiin vielä mun hostsisarusten kaverin synttäreille, missä myöskin oli tosi kivaa :)

Huomenna on viimeinen päivä normaalia koulua ennen kesälomaa. Perjantaina on koulussa colour festival ja maanantaina alkaakin kolmen viikon koejakso... Mulla on tulossa 12 koetta...

Eipä tässä nyt siis mitään kummempaa, yritän saada tehtyä postauskia useammin.

-Anna

Ps. Jos niitä kysymyskiä on niin niitä saa laittaa tuonne kommentteihin :)

tiistai 7. lokakuuta 2014

Eläinkuvapläjäys

Moi!

Käytiin mun host-äidin ja neljävuotiaan host-veljen kanssa semmosella puutarhalla. Tai en oikein tiiä miksi sitä vois kutsua :D Siellä oli siis myynnissä kasveja ja eläimiä kuten papukaijoja, kaloja ja hämähäkkejä. En tiiä oliko kaikki eläimet myynnissä, mutta ainakin osa oli. Kuvat kertoo ehkä enemmän joten tässäpä niitä :D

DSC_0021
DSC_0178
DSC_0015
DSC_0042
DSC_0044
DSC_0061
DSC_0055
DSC_0069
DSC_0073
DSC_0075
DSC_0086
DSC_0094
DSC_0079
DSC_0087
DSC_0089
DSC_0088
DSC_0104
DSC_0107
Nuo mustat joutsenet on aika hienoja
DSC_0160


DSC_0001
Tämä käärme ei ollu tuolla puutarhalla, vaan ihan meidän pihalla. Sen purema aiheuttaa kuulemma vaan pääkipua...

Huomenna mennään host-äidin kanssa viettämään päivää ostoskeskukseen ja sen jälkeen meen pariksi yöksi yhden mun kaverin luokse :)

Tänään 7.10 oon ollu täällä tasan kaksi kuukautta! Aika menee nopsaa...

- Anna

keskiviikko 1. lokakuuta 2014

Braiday

Moikka!

Taas on vierähtäny kaks viikkoa siitä ku viimeksi kirjoittelin tänne. Aika kuluu tosi nopeasti, vaikka välillä tuntuu, että kouluviikot sais mennä vähän nopeampaa. Huomenna tulee täyteen kahdeksan viikkoa täällä, hullua...

Viimeviikon keskiviikko oli public holiday, eikä meillä siis ollut koulua. En siis tiiä minkä takia, mutta eipä se mua haitannut.  Yleensä kun on tuommoisia vapaapäiviä, Etelä-Afrikkalaiset viettää  braita. Meilläki siis oli brai, meille tuli sukulaisia ja ystäviä kylään ja sitten grillattiin ja syötiin (paljon) Se oli paras brai tähän mennessä :D Brai on näille muutenkin tosi iso juttu ja ne on tosi ylpeitä siitä. Sitä vietetään joka lauantai (ainakin mun host-perhe) ja juhlapyhinä esimerkiksi synttäreinä ja jouluna. Mun kuvasaldo ei ollut mikään kovin huima, mutta tässä kuitenki muutamia kuvia mitä sain otettua.

DSC_0169
DSC_0189
DSC_0236
DSC_0212
DSC_0223
DSC_0245
DSC_0156
En oo suomessa koskaan nähny tuon kokoista hämähäkkiä, mutta näille se on vielä pieni… Ilokseni sain myös kuulla että tuun näkemään vielä tarantelloja ja skorpioneja mun vuoden aikana…. Niin, ja käärmeitä tietenkää unohtamatta…


Enää kaks päivää koulua ja sitten alkaa loma. Perjantaina meillä loppuu koulu jo yhdeltätoista. Mulla ei oo lomalle vielä mitään suunnitelmia, mutta mun sisarukset lähtee shooting-kisoihin, joten ei varmaankaan oo luvassa mitään kovin erikoista :D

Tässä tais olla kaikki tällä kertaa :)

- Anna